Vuoden viimeinen Hyvää iltaa Kuopiosta -lähetys kuullaan perjantaina 27.12.2019 kello 19:00 Radio Deistä. Ohjelman tarjoaa Kuopion Vapaaseurakunta. Toimittajina ovat Tuomo Burman, Reijo Jäntti ja Terhi Kröger.
Keskustellaan joulusta ja tulevasta vuodesta 2020. Jouluna saamme pitää esillä Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa vastapainona kaupalliselle juhlalle, niin se on valtavan suuri ja hieno asia. Keskustellaan myös Reijon vuosi sitten tekemästä uuden vuoden lupauksesta olla puhumatta ihmisistä heidän poissa ollessaan negatiivia asioita. On helppoa arvostella toinen toisiamme, erityisesti selän takana. Raamattu kuitenkin kehoittaa meitä päinvastoin siunaamaan ihmisiä, jopa vihamiehiämme ja rohkaisemaan toinen toisiamme. Yhtenä puheenaiheena ovat myös ympäristöasiat, ne kun ovat saaneet paljon julkisuutta. Meille ihmisille on annettu tehtävä viljellä ja varjella, siksi on tärkeää myös pitää esillä näitä asioita. Jokainen voi omalta osaltaan tehdä kuitenkin pieniä tekoja yhteisen planeettamme hyväksi. Kuitenkin vielä ympäristönsuojeluakin tärkeämpää on löytää todellinen pelastus, ei planeetallemme, vaan ihmiselle itselleen, pelastus, joka kestää kuolemankin yli iankaikkisuuteen. Vielä on armon aikaa ja saamme olla viemässä eteenpäin maailman parasta sanomaa Jeesuksen valtavasta sovitustyöstä Golgatan ristillä.
Vuoden vaihteen aika on hyvä aika pohtia sitä mikä elämässä on kaikkein tärkeintä, mikä on elämän tarkoitus. Usein kiireen keskellä ihminen vain suorittaa joka päiväisiä totuttuja rutiineja ja saattaa ohittaa sisäisen kutsun, jossa itse Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä Jeesuksen kautta. Kun ihminen nöyrtyy ja ottaa pelastuksen vastaan, niin on tärkeää löytää itselle tervehenkinen seurakuntakoti. Yksi tällainen on Kuopion Vapaaseurakunta. Olet sydämellisesti tervetullut!
Ohjelmassa kuullaan myös aiheisiin liittyvää musiikkia.
Siunattua tulevaa vuotta 2020 sinulle rakas kuulijamme!