Hyvää iltaa Kuopiosta 25.12.2015 kuunneltavissa

Ohjelma on lähetetty perjantaina 25.12. Radio Deistä, nyt ohjelman voi kuunnella näiltä sivuilta. Musiikkina kuultiin seuraavaa:

Jaana Pöllänen, Varpunen jouluaamuna
Elina Ranta, Kaksi lautasta joulupöytään
Vantaan musiikkiopiston lapsikuoro, Jouluyö, juhlayö
Bing Crosby, White Christmas
Antti Sarpila Swing Band featuring Johanna Iivanainen, Santa Lucia Shuffle
Cantores Minores, Joulun kellot

Valitettavasti musiikkia ei ole ohjelmassa mukana.

Kuuntele Hyvää iltaa Kuopiosta tästä mp3-muodossa.

Hyvää iltaa Kuopiosta 25.12.2015

Hyvää iltaa Kuopiosta -lähetys kuullaan perjantaina 25.12.2015 kello 19:00 Radio Deistä. Ohjelman tarjoaa Kuopion Vapaaseurakunta. Toimittajina ovat Tuomo Burman, Reijo Jäntti ja Terhi Kröger. Tuomo, Reijo ja Terhi kertovat omista itselle tärkeistä ja rakkaista joululauluista, joita ohjelmassa myös kuulemme. Toisiin voi liittyä mitä erilaisimpia muistoja, toiset taas saattavat puhutella meitä antamansa sanoman tähden. Toiset laulut taas tuovat esille joulun tärkeimmän sanoman: meille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus. Hän kutsuu meitä seuraamaan itseään kokosydämisesti tänäkin päivänä. Hän on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra.

Toivotamme aistikkaita kuunteluhetkiä, rauhallista Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa ja siunattua tulevaa vuotta 2016!

Hyvää iltaa Kuopiosta 27.11.2015

Hyvää iltaa Kuopiosta -lähetys kuullaan perjantaina 27.11.2015 kello 19:00 Radio Deistä. Ohjelman tarjoaa Kuopion Vapaaseurakunta. Toimittajina ovat Tuomo Burman ja Terhi Kröger. Vieraana ohjelmassa on Ahti Korkalainen Kuopion Vapaaseurakunnasta. Ahti kertoo miten Jumala on pelastanut hänet maailman syvyyksistä ja kuinka uskon taival on lähtenyt käyntiin. Kuullaan myös Ahdin ajatuksia mm. siitä millaisia asioita pitäisi ottaa huomioon, kun uusia ihmisiä tulee seurakuntaan.

Ohjelmassa kuullaan Ahdin toivomaa musiikkia.

Toivotamme hienoja kuunteluhetkiä ja siunausta!

Hyvää iltaa Kuopiosta 23.10.2015 kuunneltavissa

Ohjelma on lähetetty perjantaina 23.10. Radio Deistä, nyt ohjelman voi kuunnella näiltä sivuilta. Musiikkina kuultiin seuraavaa:

Maisa & Original Sound, Jeesus on mun sielussain
Tapio Henriksson, Itkumuurilla
Soitinyhtye Valkia, solistit ja kuoro, Liian kylmät tuulet
Eija ja Hannu Korhonen, Vain yksin Jeesus

Valitettavasti musiikkia ei ole ohjelmassa mukana.

Kuuntele Hyvää iltaa Kuopiosta tästä mp3-muodossa.

Hyvää iltaa Kuopiosta 23.10.2015

Hyvää iltaa Kuopiosta -lähetys kuullaan perjantaina 23.10.2015 kello 19:00 Radio Deistä. Ohjelman tarjoaa Kuopion Vapaaseurakunta. Toimittajina ovat Tuomo Burman ja Reijo Jäntti. Vieraina ovat pastori Tapio Annala ja nuorisotyöntekijä Juha Heiskanen Kuopion Vapaaseurakunnasta. Tapio ja Juha kertovat seurakunnan meneillään olevasta syksyn toiminnasta ja suunnitelmista. Kuullaan työn haasteista, seurakunnan olemassa olon tarkoituksesta sekä toisaalta myös yhteydestä toisiin seurakuntiin.

Ohjelmassa kuullaan aiheeseen liittyvää musiikkia.

Toivotamme mukavia kuunteluhetkiä ja siunausta!

Hyvää iltaa Kuopiosta 25.9.2015

Hyvää iltaa Kuopiosta -lähetys kuullaan perjantaina 25.9.2015 kello 19:00 Radio Deistä. Ohjelman tarjoaa Kuopion Vapaaseurakunta. Toimittajina ovat Tuomo Burman ja Terhi Kröger. Vieraana on Viljami Kähkönen Kuopion Vapaaseurakunnasta. Viljami kertoo omista lähtökohdistaan sekä ajatuksiaan mm. siitä mitä on ylistys, miten hän itse kokee Jeesuksesta todistamisen omassa elämässään, millaista on olla uskovana opiskelemassa lääkäriksi ja miten hänen omat laulunsa ovat syntyneet.

Ohjelmassa kuullaan Viljamin toivomaa musiikkia.

Toivotamme herkkiä kuunteluhetkiä ja siunausta!

Hyvää iltaa Kuopiosta 28.8.2015

Hyvää iltaa Kuopiosta -lähetys kuullaan perjantaina 28.8.2015 kello 19:00 Radio Deistä. Ohjelman tarjoaa Kuopion Vapaaseurakunta. Toimittajina ovat Tuomo Burman ja Terhi Kröger. Vieraana on Sami Karppanen Kuopion Vapaaseurakunnasta. Saamme kuulla kuinka Jumala on pelastanut Samin syvyyden kuiluista sekä siitä millä tavalla Jumala on vienyt häntä uskossa eteenpäin. Sami kertoo myös asioista, joista on kokenut Jumalan hänelle puhuneen ja avaa joitain näistä saamistaan profetioista.

Lisäksi ohjelmassa kuullaan Samin toivomaa musiikkia.

Toivotamme puhuttelevia kuunteluhetkiä ja siunausta!